sunnuntai, 15. tammikuu 2012

Silta yli ikuisuuden

Joskus on hyvä hiljentyä. Laittaa taustamusiikki pois, poistaa häiritsevät ärsykkeet ja viimeisimmät kiireet mielestä hetkeksi. Olla läsnä tilanteessa, jota elää. Esimerkiksi rukoilu on loistava keino arjen perus-stressin purkamiseen ja latautumiseen, suosittelen säännöllisinä annoksina nautittavaksi.

Tällaisina hetkinä näkee maailman jotenkin eri tavalla. Pysähtyneenä, mutta kuitenkin liikkeessä. Parhaimmillaan voi kokea syvää rauhaa, joka ei johdu ahdistuksen torjumisesta (vaikka silläkin voi olla osansa), vaan siitä, että kokee asioiden löytävän paikkansa. Voi syntyä tiedostamisia, oivalluksia. Erityisesti tulee tietoiseksi elämään metafyysisenä olemuksena liittyvästä tarkoituksenmukaisuudesta, ikään kuin pienistä  nyansseista olemisen hienojakoisessa sävelmatossa. Sellaisista yksityiskohdista, jotka eivät voi olla sattumaa.

Joillekin rukouksen kaltainen syvempi reflektointi tuottaa tarkoituksettomuuden tai tyhjyyden kokemuksen. Kumma kyllä sekin voi tuntua vapauttavalta. Itsestäni ajatus perimmäisestä tarkoituksettomuudesta tuntuu pikemminkin ahdistavalta. Eivätkö silloin häviä myös kaikki muut merkitykset, joilla jatkuvasti elämäämme selitämme? Kaikelta tekemisiltämme ja ajatuksiltamme häviää perusta. Ehkä Aristoteles oli oikeassa, kun sanoi kaiken liikkuvan kohti päämäärää. Silti myöskin determinismi sotii kaikkia ajatusrakennelmiamme vastaan. Kun vapaan tahdon ja tarkoituksenmukaisuuden periaatteet leimaavat kaikkea olemustamme niin ettemme mitenkään pääse niistä irti, miksi emme saman tien hyväksy niitä osaksi itseämme ja universumia? Tämä on sitä mistä puhuin edellä.

Otsikko on lainattu Transatlanticin, hienoimman bändin jonka planeetta Maa on tuottanut, kauniista balladista. Ihmisen löytäessä päämäärän elämälleen alkaa menneisyydestä kulkea punainen lanka, joka seuraa askeleitamme nykyhetkessä. Syvemmät kokemukset eivät ole sitä varten että niihin täytyisi jäädä asumaan, vaan ne kertovat meille mitä tämänhetkisessä elämässämme, tilanteissa joita kohtaamme joka päivä, olisi tarkoitus tehdä. Kun mieli on virkeä, maailmamme on jäsentyneempi ja tietomme puhtaampaa.

keskiviikko, 11. tammikuu 2012

"I know the Truth!"

Lause, jota on historiassa toistettu liiankin kanssa. Vuodesta ja vuosisadasta toiseen erilaiset tiedemiehet, uskonnolliset ajattelijat ja maallikot ovat väittäneet löytäneensä totuudesta tai sen luonteesta jotakin hyvin olennaista. Yksi toisensa jälkeen suuret teoriat, ajatusrakennelmat ja yhteiskuntajärjestelmät ovat kuitenkin kaatuneet. Kehitys on johtanut relativismiin, joka suhtautuu skeptisesti objektiiviseen totuuteen ja korostaa yksilöllistä, omakohtaista totuutta. Näyttää siltä kuin ainoa keino säilyttää pieni murunen siitä ihmisen tiedonvarmuudesta, joka on moneen kertaan eri tahoilta murskattu kelpaamattomana, olisi säilöä se subjektiivisuuden läpitunkemattomaan verkkoon. Koska jokin asia on vain minulle totta, sitä ei ole tarpeen ulkopuolelta kyseenalaistaa. Kuitenkin voidaan hyvin kysyä, millaista tietoa tällainen "totuus" enää loppupeleissä on. Itsensä pettäminen kuuluu toimintoihin joissa ihminen on kaikkein etevimmillään. Lisäksi ei ole mitään periaatteellisia keinoja vertailla tällaisia subjektiivisia, "minun totuuksiani". Toinen on mielestään varma, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja toinen väittää päinvastaista, ja molemmat ovat itselleen oikeassa.

Filosofia on jo kauan sitten osoittanut, miten vaikeaa todellisen tiedon löytäminen ja määritteleminen on. Kokonaisuudessaan filosofia on koko muutaman tuhat vuotta kestäneen historiansa aikana aukottomasti osoittanut lähinnä sen, että jotain on olemassa. Siitä, mitä tämä olemassaolo on tai mitä siitä pitäisi ajatella, ei ole varmaa käsitystä. Emme voi tietää varmasti edes ulkomaailman tai minuutemme olemassaoloa. Tämän tiedostaessa tuntuu melkein huvittavalta, että on olemassa ihmisiä jotka vahvasti uskovat tieteen aukottomuuteen ja siihen, että se tulee vielä "saamaan kaiken selville". Ei ihme, että monet vajoavat skeptisyyteen ja erilaisiin relativistisiin näkemyksiin.

En väitä, että tiedän tai tulen välttämättä tietämäänkään absoluuttista totuutta juuri mistään. On selvää, että vähintäänkin suurin osa otsikon lauseen lausuneista on ollut väärässä. Kuitenkin olisin itse sen valmis lausumaan. Selitän, miksi.

Yleensä ajatellaan, että totuus on jotain abstraktia, käsitteellistä ja ihmisjärjen lähes saavuttamattomissa olevaa, ikäänkuin jonkinlainen ikuinen ja äärettömän monimutkainen elämänfilosofia. Näin voi jossain mielessä ollakin, mutta on eri asia miten tällaiseen totuuteen voisi päästä käsiksi millään ihmisjärjen keinolla. Kristinuskon mullistava näkemys on, että totuus on henkilö. "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" sanoi Jeesus Nasaretilainen. Totuus ei pysyttele jossain omissa käsiteavaruuksissaan, vaan tulee ihmiseksi konkreettiseen maailmaan. Totuuden tietäminen muuttaa varsin radikaalisti kielellistä merkitystään. "If you know Jesus, you know the Truth", voisi lähes kuka tahansa kristitty sanoa. Tähän näkemykseen voin yhtyä. Se on merkityksellinen siinäkin mielessä, että se tuo totuuden jokaisen ihmisen ulottuville. Totuus etsii ihmistä, ei ihminen totuutta. "You don't need to understand the truth to know it", voisi myös sanoa. Kristitylle totuuden tunteminen merkitsee enemmän kuin tiedollista varmuutta. Se vaikuttaa ihmisessä kokonaisvaltaisesti ja avaa elämään uusia merkityksiä. Tämä totuus ei tuo absoluuttista varmuutta vaan rauhan sydämeen.

Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen keskustelu Johanneksen evankeliumin 18.luvussa on hyvin puhutteleva. Jeesus kertoo olevansa kuningas toisesta maailmasta ja todistavansa totuuden puolesta. "Mitä on totuus?", vastaa Pilatus retorisesti. Hän haluaa tiedollista varmuutta, jota Jeesus ei hänelle hänen mielestään tarjoa. Lopulta kyse on vain valinnoista. Jatkakoot filosofit ja muut tieteentekijät totuuden etsimistä niin taidokkaasti kuin vain pystyvät, vilpittömästi onnea heille. Kristitty katsoo paremmaksi pysyä siinä, minkä hän elävästi tuntee.


  • Henkilötiedot

    Pieniä pohdintoja elämän suurista ja pienistä kysymyksistä kristillisestä sekä psykologis- ja vähän filosofisestakin perspektiivisestä. Kirjoitukseni ovat enemmän kolumnimaisia kuin perinteisen blogikirjoituksen tyylisiä.

  • Tagipilvi